Copy + Paste

Kun alkujärkytyksestä ollaan selvitty, voidaankin paneutua aiheeseen hieman lisää.  

Lähde

Jostain toisesta blogista luin mietilauseen, jossa luki, että elämässä suurin piirtein ainoa oikeasti yllättävä asia on kaksosten saanti. 

Siltä se kyllä kieltämättä tuntui aika tarkalleen kaksi kuukautta ja reilu viikko sitten, eli viikolla 12, kun harjoittelijana toimiva ultraava terveydenhoitaja tuijotti ruutua hyvän tovin hiljaisuuden vallitessa. Taisin ehtiä kuiskata miehelle siinä vaiheessa jotain ruudulla näkyvästä liian monesta raajasta tilanteen katketessa hoitajan kutsuessa ohjaajaansa paikalle "Näenköhän minä nyt ihan oikein?".  Erityisen yllättävän lisänsä tilanteeseen toi se, että meille oli jo kertaalleen kerrottu yksityisellä lääkäriasemalla raskausviikolla 7 (joku oli lievästi sanoen hieman malttamaton odottamaan viikolle 12..) vauvoja olevan varmuudella - ja kolmenkymmenen vuoden lääkärikokemuksella - yksi. Niimpä. Itketti ja nauratti ja kyynelten seassa mietin kenelle voin reklamoida asiasta, että buy one get one free. Tämä siis (erittäin huonona) vitsinä. Katselipa asiaa miltä kantilta tahansa, tunne oli aivan huikea. Mies otti tilanteen rauhallisemmin mutta itse kiittelin siinä vaiheessa tukevaa alustaa ja makuuasentoa. Taidettiin molemmat olla lievässä shokissa. Ymmärrykseen ei millään meinannut mahtua, että kaksi sydäntä ne siellä pompottelivat. ♥ ♥

Samassa rytäkässä selvisi, että meille on tulossa identtiset kaksoset. Onnittelujen lomassa terveydenhoitajat kertoivat asialliseen sävyyn kyseessä olevan normaalia korkeamman riskiraskauden, jossa molemmat sikiöt ovat samssa istukassa mutta omissa vesipusseissaan. Lisää tietoa mm. täältä ja täältä. Helpotuksen tunne oli kuitenkin suuri, koska kaikki näytti  sillä hetkellä olevan hyvin. Pääsimme onneksi myös heti todella tiheään jatkoseurantaan sekä äitiyspolille että neuvolaan.

Lähde

Ultrakäynnin jälkeinen työpäivä meni todella kuin sumussa. Että mitähän helkkaria juuri tapahtui?!? Tauoilla koetin lukea netistä kaiken minkä vaan kerkesin koskien kaksois- tai monikkoraskautta, kuten alkajaisiksi opin. Työpäivän jälkeen mietin olevan ihme, etten hajottanut tai säheltänyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tai ehkä kollegat eivät ole hennoneet vain kertoa asiasta jälkeenpäin. :D

Tämän jälkeen kaikki on ollut enemmän tai vähemmän heikun keikun. Vaan toisella puolella on ollut epäuskoinen onni ja ilo - voiko näin oikeasti käydä meille? Toisaalta kuvaan astui alkumetreillä itselleni varsin vieras asia - pelko. Jotenkin peruspositiivisena lasi mieluummin puoliksi täynnä maailmaa katsovana ihmisenä on ollut ja on erityisen haastavaa, kun tätä asiaa minä en voi juurikaan hallita. Pelottaa meneekö kaikki hyvin, onko vauvoilla kaikki hyvin ja entäs jos ei mene hyvin. Myös lääkäreiden realistisuus on välillä ollut pelottavaa, vaikkakin erittäin tarpeellista!

Pahoinvointi oli myös viikolta 6 lähtien todella kovaa, kokopäiväistä ja kaikennielevää. Siihen saakka olo oli ollut väsynyt ja huono, mutta asiat olivat ns. pysyneet sisällä. Jollain tavalla kuitenkin henkisesti helpotti, kun saimme kuulla vauvoja olevan kaksi. Vaikka vauvojen lukumäärällä ei ole tutkitusti suoraa tai yksiselitteistä vaikutusta pahoinvoinnin rajuuteen tai kestoon, kärsii useampi monikko-odottaja vielä tavallista huonommastakin olosta. Toisaalta on myös ns. helppoja ja hyvävointisia kaksoisraskauksia. Eli tämäkin lienee yksilöllistä. No, minä en alkujaan todella kuulunut siihen sakkiin. Piiiitkä postaus aiheesta raskausajan pahoinvointi lojuukin tuolla luonnoksissa. 

Ps. Loma Dubaissa meni hyvin ja oli ihanaa, kaikista stressitekijöistä huolimatta. Juttua pilvenpiirtäjäkaupungista tulossa myöhemmin. 

"Illalla nukahdat ja aamulla heräät, mikä on se jokin, jolla itsesi keräät?. . . "

Viime aikoina olen mietiskellyt miten paljon tänne itsestäni kertoisin. Rajanveto tuntuu olevan vaikeaa, sillä kaikki liittyy kaikkeen. On asioita, jotka voi vain sivuuttaa ja työntää syrjemmälle blogin vaihtelevien aihepiirien ulkopuolelle. Sitten kuitenkin on asioita, jotka ovat kun virtahepo olohuoneessa. Vaikka kuinka koetat ummistaa silmäsi ja kiertää sen kauempaa niin annas olla - siinä se vain olla möllöttää ja pyytää sinua rapsuttamaan korvan takaa näyttäen samaan aikaan ärsyttävän söpöltä ja surumieliseltä. 
 

Tommy Taberman kirjoitti: 

"Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?"  

Sitten on vain se päätös. Osaanko minä hoitaa tämän? Osaammeko me? Uskallanko minä? Kykenenkö, jaksanko? Pystymmekö ME tähän?

Sen päätöksen tekeminen on vaatinut useamman viikon tai kuukauden ja enemmän kuin hyppysellisen rohkeutta. Erilaisia ylä- ja alamäkiä. Silti olo tuntui ensialkuun varsinaiselta takinkääntäjältä. Minunhan piti olla ennen kaikkea ura-ja työkeskeinen ihminen. Tähänastisessa elämässäni olen kuitenkin ollut jo monia asioita kuten vaikka; työntekijä, esimiehen sijainen, avovaimo, kihlattu, ystävä, kaveri, tytär, sisar, tukihenkilö, henkilökohtainen avustaja ja kummitäti. 

Mikään näitä ei ole kuitenkaan valmistanut minua siihen, miltä tuntuisi olla äiti kahdelle samaan aikaan syntyvälle lapselle.

Lähde