Jokainen raskaus on erilainen eikä kahta samanlaista odottajaa ole. Se siinä onkin ehkä myös niin ihanaa - jokainen juttu täytyy itse kokea ja tuntea. Välillä näitä uusia tuntemuksia ihastelee, välillä kauhistelee. Myös muuttuva ulkomuoto herättää ajatuksia suuntaan jos toiseen. Minulle raskaus on ollut täysin uusi ja outo asia, josta en etukäteen tiennyt juuri kilinpersuksen vertaa. Jonkun verran olen pohdiskellut omalla kohdallani oleellisia seikkoja (poislukien sairaala ja neuvola yms tärkeät pakolliset!), jotka ovat auttaneet jaksamaan. Tällaisia tärkeitä elementtejä, että ollaan päästy tänne saakka ovat ainakin seuraavat:
- Kotoa mieheltä saatu tuki. Tätä kohtaa en kai voi liikaa alleviivata. Sekä oman, että muutaman muun vauvaa odottavan ystävän tai tuttavan miehen suusta olen kuullut, että on välillä vaikeaa, kun ei tiedä miten toista voisi parhaiten auttaa tai tukea tai oloa helpottaa. Että olo on välillä todella neuvoton. Pienenpienillä jutuilla on kuitenkin ollut ainakin omalla kohdallani ihan uskomaton merkitys. Paitsi raskauden haasteellisessa alkuvaiheessa, kun kotona ei jaksanut eikä pystynyt tekemään lähes mitään niin myös tällä loppupuoliskolla. Oma muru on kyllä tehnyt kaiken ja vielä vähän päälle mitä toivoa vain voi. ❤ Ihanasti on mies myös jaksanut lenkkeillä mun ja koirien kanssa etanavahtia, ollut superkärsivällinen kun lähteminen ylipäänsä yhtään mihinkään on kestänyt..ja kestänyt, hakenut kaupasta kilokaupalla muun muassa vesimelonia, jaksanut piristää ja ollut muutenkin tukena ja turvana. Ihan koko ajan. Ja mikä tärkeintä jättänyt myös huomauttelematta muuttuvasta ulkomuodosta negatiiviseen sävyyn. Omat välillä ei niin myönteiset ajatukset ryhävalaslookista sun muusta painokelvottomasta ovat olleet jo ihan tarpeeksi. Näitäkin ikäviä juttuja saaduista huomautuksista saa aina kuulla ja lukea.
Onnea on myös mies, joka mökillä ollessa kalastusreissulta palatessaan tuo saaliden sijaan kotiin muutamat lumpeet.
- Ystävät ja perhe. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa kilometripostauksen. Perhettään ei voi valita mutta omani on kyllä kultaakin kalliimpi. Joka päivä koetan jaksaa olla kiitollinen ja muistuttaa itseäni sitä, että ympärilleni on siunaantunut myös ystävävien muodossa niin kovin monia ihania ihmisiä. Niin moni on jaksanut olla tukena ja kysellä kuulumisia matkojenkin takaa. Myös jo raskauden läpikäyneiden ja lapsen saaneiden ystävien käytännölliset neuvot ovat lämmittäneet ja toivottavasti lämmittävät mieltä jatkossakin. Lisäksi vastaavassa elämäntilanteessa oleminen yhdistää. Seuraavan vuoden aikana ystäväpiiriin on tulossa kyllä poikkeuksellisen paljon vauvoja, hihih. ❤ Pelkästään jo ajatus siitä, että asuisi paikkakunnalla josta ei tuntisi ketään, tai että elämässä ei olisi ketään läheisempää ihmistä, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia, on karmiva. Tyttöjen minulle järkkäämillä vauvakutsuilla ei myöskään liikutuksen itku ollut kyllä kaukana. Olin aivan äimän käkenä koko ihanasta päivästä. Kiitos.
- Liikunta siinä muodossa, kun se on tuntunut hyvältä ja sopii. Vaikka en asiantuntija olekaan, sanoisin, että peruskunnolla pääsee jo varsin pitkälle. Alun rajun pahoinvoinnin helpotuttua jatkoin jonkin aikaa salilla käymistä. Varsin pian jouduin kuitenkin toteamaan, että minä en kerta kaikkiaan kuulu niihin naisiin, jotka lähtevät suoraan kyykkytangon alta synnyttämään, tai juoksevat vielä yhdeksännellä kuukaudella lenkkejä tuosta noin vain ja palaavat synnytyssalista ohjaamaan spinningiä. Kroppa ei palautunut ja liikkeet eivät tuntuneet hyviltä tai edes mukavilta. Juoksusta nyt puhumattakaan. Hampaita kiristellen hommasta oli pakko luopua. Lenkkeilyä omaan tahtiin sen sijaan jatkoin nelijalkaisten personal trainereidemme avustuksella. Tämä on kantanut pitkälle, etenkin kun rauta-arvojen korjaantumisen myötä pyörrytys ja huomaus ovat ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää ja ylämäet pääsee ylös muutenkin kuin työntämällä. Eikä ihan jokainen sentään ohita minua - vielä.
Myös kaikenmoinen venyttely, mökkeily, josta tämän postauksen kuvatkin ovat, ja luonnossa liikkuminen ilman suorituspaineita omaan tahtiin ovat tuntuneet sopivilta. Äitiysjooga olisi varmasti ollut aika ihanakin juttu jos olisin älynnyt sen hieman aikaisemmin. Suorittajaluonteena vaati kuitenkin alussa aika paljon itsetutkiskelua nöyrtyä ja hiljentää tahtia liikunnan(kin) osalta, löytää se harmaa mustan ja valkoisen välimaastosta. Ja loppuviimein rauhallinen kävely on tehnyt hyvää paitsi kropalle, myös päälle. Koiratkin ovat pikkuhiljaa osanneet hiljentää tahtia. Silti kyllä tekee kovastikin jo mieli kovasykkeisemmän liikunnan pariin. Kaikki aikanaan.
- Asiantuntijoiden ohjeistus ja tietynlainen luottamus lääkäreihin. Vaikka mainitsinkin sairaalan ja neuvolan tuolla ylempänä ns. pakollisina niin erityisen tärkeäksi ja helpottavaksi olen kokenut kaksosraskauden tiheän seurannan ja tarvittaessa napakat ohjeet, miten edetään. Tietynlainen kyseenalaistaminen ja omien aivojen käyttö omasta olosta puhuttaessa on toki aina suotavaa. Silti, koska kaikenlaista on jo mahtunut ja mahtuu varmasti vielä vasta alussa olevan matkan varrelle, on alusta asti ollut helpottavaa tietää, että ympärillä on asiansa osaavia alansa ammattilaisia. En itse olisi esimerkiksi osannut tai ymmärtänyt jäädä töistä pois, ellei tätä asiaa olisi ylempää nimenomaan määrätty. Ja oikeassahan ne lääkärit olivat, ehkä joskus ennenkin hoitaneet työhulluja odottajia ;) Syyllisyydestä töistä poisjäämisen suhteen ei pääse yli eikä ympäri, mutta vauvojen parasta tässä nimenomaan ajatellaan, hiljalleen tämä on iskostunut hieman kovempaankin kalloon :D Muutenkin luottamus saamaani hoitoon on ollut toistaiseksi hyvä ja mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin olen saanut aina vastauksen. On täytynyt myös hyväksyä se, että ihan kaikkeen eivät edes alan parhaat asiantuntijatkaan aina osaa vastata. Eikä ihan kaikkia skenaarioita ole minusta edes tarpeellista tietää.
Näillä mietteillä alkavaan viikonloppuun. Täällä Jyväskylässä on kollegani sanoin alkamassa se viikonloppu, kun englannin kielen puhumiseen ei varsinaisesti tarvita englannin kielen taitoa ;) Vauhdikasta ralliviikonloppua siis kaikille!
