keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Loma Dubaissa lähenee

Lähes kaikillahan se on aina mielessä, loma nimittäin. Omani ei ole enää kohta vain mielestäni melkein jo käsillä. Voiko sanoa melkein, kun loman alkuun on tänään aika tarkalleen kuukausi. Lähdemme siis 10 päiväksi Persianlahden rannalla Arabian niemimaalla sijaitsevaan Dubaihin. Täytyy kyllä sanoa, että tässä loskapakkaskurakeliharmaudessa jaksamista omalla kohdallani auttaa kummasti, jos on jotain reissusuunnitelmia tiedossa. Edes vaikka sinne Tallinnaan, hahah.

Lomakohteen valinta tuli viime kesän aikana hieman puskista - kiitos Norwegianin Dubaihin avaaman uuden lentoreitin ja erityisedullisten lentohintojen. Lämpö, varma aurinko ja suhteellisen lyhyt lentomatka kallistivat kuppia Dubain suuntaan. Myös useiden tuttavien hyvät kokemukset paikasta edesauttoivat päätöksen tekemistä. Viime vuosien reppureissutyylillä tekemiin matkoihimme tämä on kyllä jotain ihan uutta. Paitsi ajattelimme kyllä lähteä Dubaihinkin rinkat selässä. Hieman erilaisella asenteella ollaan kuitenkin matkalla ja ennen kaikkea avoimin mielen. Maailmassa on niin paljon paikkoja ja kolkkia joita koluta, että on hyvä antaa mahdollisuus myös jollekkin itselle hieman vieraammalle.

Kuvat: Pinterest Dubai

Vastakohtien överiluksuskaupungiksi keskellä hiekka-aavikkoa Dubaita kai kutsutaan, tai sellainen mielikuva minulla ainakin on. Tuhannen ja yhden yön kaupunki huippumodernilla twistillä. Oliko lisää mielikuvia kiitos? Toisilla on kaikkea ja vastaavasti erityisesti ulkomaalaisilla työntekijöillä ei mitään. Tässä muuten 30.1.2016 Me naisissa ilmestynyt supermielenkiintoinen artikkeli Unelmien perässä Dubaihin - tällaista suomalaisnaisten elämä Dubaissa on. Naisista puhuttaessa myös naisten oikeudet mietityttävät ylipäätään... Toisaalta se, miten luksus on repimällä revitty toisten selkänahasta nousee Dubaissa mitä ilmeisemmin vain räikeämmin esiin, vaikka samaa ongelmaa on monessa monessa muussa turismilla elävässä maassa ja kaupungissa. Tämän vuoksi minusta olisikin hieman vääristynyttä sanoa, ettei edellä mainittujen syiden vuoksi voi tai halua matkustaa Dubaihin mutta esimerkiksi Thaimaa olisi matkakohteena ihan ok.


Kuvat: Pinterest Dubai desert ja Dubai Marina
Matkalle meitä lähtee poikaystäväni ja itseni lisäksi veljeni ja hänen kaksi kaveriaan. Koska kohtuuhintaisen majoituksen löytäminen viidelle oli jo viime kesäänä haastavaa päätimme kokeilla tässäkin asiassa jotain uutta. Päädyimme monien kehumalle Airbnb sivustolle, jonka kautta löytyy pääasiassa paikallisten yksityishenkilöiden vuokralle tarjoamia loma-asuntoja ja huoneistoja. Airbnb:n kautta jokusen viikon eri huoneistoja selailtuamme ja palvelun luotettavuudesta vakuututtuamme päädyimme lopulta erääseen hyvällä sijainnilla olevaan rantahuoneistoon. Olimme onneksi majoituksen kanssa ajoissa liikenteessä, sillä tällä hetkellä hinnat maaliskuulle näyttäisivät olevan airbnb:lläkin pilvissä. Myönnetään, että olen kyllä vainoharhaisesti käynyt lähes päivittäin katsomassa onhan koko asunto ylipäätään edes olemassa. :D Kokemuksia ja omia valokuvia jaossa jahka matka on takanapäin.

Kuvat: Pinterest Dubai, Dubai spice souk, Palm Jumeirah ja Dubai Marina

Things to see and do-listalla ovat ainakin seuraavat:

- Junalla meno Palmusaarten päässä sijaitsevalle Atlantis-hotellille. Sieltä kuulemma pääsee ihastelemaan ainakin isoja akvaarioita ja muita ihmeellisyyksiä sekä upeasti yövalaistua hotellia itseään. Muutenkin kaikenlaisten rakennusten pällistelyltä tuskin voinee välttyä.

-Tutustuminen traditionaalisempaan Dubain kaupunginosaan Deiraan, sen kulta-ja maustesoukkeihin eli basaareihin. Jossain luki soukkialueen muistuttavan Aladdinin aarteiden aarreaittaa. Vaikka en kullan ylin ystävä olekaan niin tämä alue on pakko nähdä!

-  Huoneistomme sijaitsee lähellä Dubai Marinaa - tälläkin alueella tulee varmasti käveltyä ja ihmeteltyä. Ajattelimme kokeilla myös illalla Marinasta lähtevää dinner cruisea.

- Perusturistijuttuihin kuuluu varmasti Burj Khalifan huipulla ts. keskivaiheilla käynti. Kyseessä on siis maailmankuulu 828 metriä korkea pilvenpiirtäjä, maailman korkein rakennus (?).

- Edellämainitun rakennuksen Burj Khalifan juurella on iltaisin myös puolen tunnin välein suihkulähdeshow, jota Dubaissa matkaillut tuttavapariskuntamme kehui kovasti.

- Vaikka emme ostosmatkalle ole lähdössä (aika kaukana siitä) niin pakkohan ne jättimäiset ostoakeskukset on nähdä. Myös Dubai Mallissa oleva jättiakvaario kiehtoo. 

 - Nail the deal:ssa ja Groupon Dubaissa on päivittäin kymmeniä diilejä koskien kauneudenhoitoa ja hemmottelua (hieronnat, mani- ja pedikyyrit yms), erilaisia aktiviteetteja kuten kameli- ja jeeppisafarit sekä ravintoloita ja kahviloita. Tekemistä laidasta laitaan ja yleensä paikallisia matkanjärjestäjiä huomattavasti huokeammalla hinnalla. Muutama diili ollaan ajateltu ostaa, osaisi vain päättää mitä. Tuttavapariskuntamme vinkistä ehkä skippaamme hieronnat "Really, You don´t want happy ending Sir?!"

-  Myös Dubain maailman suurin (kukka)puutarha- Dubai Miracle Garden  - kiehtoisi. Kuvissa näyttää aivan mielettömän upealta tämän kasvi- ja luontohörhöilijän silmään. Täytynee kysyä mitä mieltä muu matkaseurua on aiheesta..

Kuvat: Dubai Miracle Garden ja Pinterest
 - Tärkein meinaisi unohtua ( ;D) - RANTA. Ja rannalla veljeni sanoin kyljen kääntäminen lihan tuntuessa tarpeeksi kypsältä. Ja rantojahan Dubaissa tuntuisi riittävän. 

 -  Asia X, josta en vielä hiisku. Jääköön yllätykseksi.

Muutama jännitysmomentti tässä on vielä selvitettävänä ennen reissua. Eikä mitään ihan pikkujuttuja! Myös kävelymahdollisuudet kaupungissa askarruttavat. Monessa Dubaita käsittelevässä blogissa kävelymahdollisuuksien on kerrottu olevan minimaaliset. Jossain taas lukee tyyppien harrastaneen lenkkeilyä ihan tavalliseen tapaan. Jää nähtäväksi.

Ei kommentteja: