Olisinpa murehtinut elämässäni vähemmän

Kirjoitin muutama päivä sitten asuntomme lattiavalintoihin liittyvässä postauksessa sanasen myös itseäni toisinaan vaivaavasta seikasta - asioiden turhasta vatuloimisesta ja pyörittelystä.

Sattuipa niin, että töihin ajaessani kuului radiossa juttua samaisesta aiheesta. Keskustelussa, joka pohjautui Independent-sivustolla 7.1. 2016 olleeseen artikkeliin, puhuttiin yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston professori Karl Pillemeririn tutkimuksesta, jossa hän on kysynyt 1500 yli 65-vuotiaalta amerikkalaiselta, mikä on tärkein opetus, jonka he ovat oppineet elämänsä aikana. Mukailen Independentin ja Iltasanomien aiheesta tekemiä juttuja lyhyesti tähän alle. Minuun aihe vaikutti useammalla tasolla sillä olen sitä muutenkin viime aikoina pohdiskellut. Teksti ei siis ole omaani. 


                                                                          ***

Gerontologi Pillemer tapasi vuosia sitten vanhainkodissa 90-vuotiaan naisen. Naisen sanat saivat hänet aloittamaan projektin.

Minun velvollisuuteni on olla niin onnellinen kuin vain voin, juuri nyt, juuri tänään, vanha nainen oli sanonut Pillemerille.

Independentin mukaan Pillemer oletti ihmisten katuvan eniten isoja asioita, kuten vaikkapa syrjähyppyä, huonoksi osoittautunutta yritysideaa tai addiktioita. Sen sijaan yleisin vastaus oli huomattavasti yksinkertaisempi: toivon, että en olisi käyttänyt elämästäni niin suurta osaa murehtimiseen.

Pillemer kuuli uudestaan ja uudestaan, kuinka ihmisiä kadutti se, että he käyttivät liikaa aikaa huolehtimiseen ja stressaamiseen.

Tämä opetus oli yllättävä. Koska he olivat eläneet vaikeiden historiallisten aikojen ja suurten henkilökohtaisten tragedioiden läpi, luulin, että he olisivat kannustaneetkin jonkinasteiseen murehtimiseen.

Asiaa tutkineiden mukaan huolestumisessa on huomattavaa se, että se nostaa päätään silloin, kun ei oikeasti ole mitään syytä stressata. Me murehdimme, vaikkei ole mitään konkreettista tarvetta sille. Tällainen huoli – mahdollisten pahojen asioiden tapahtumisen märehtiminen – on täysin eri asia kuin oikean ongelman ratkaiseminen.

Independent-sivusto on julkaissut myös muutamia muita elämänohjeita, joita kyselyyn vastanneet kertoivat.

Tärkeintä on ottaa päivä kerrallaan. On hyvä idea suunnitella tulevaa, mikäli se on mahdollista, mutta et voi aina tehdä niin, sillä asiat eivät elämässä aina tapahdu niin kuin toivoisit, 102-vuotias Eleanor Madison ohjeistaa.

                                                                           ***

Huolimatta jenkkitutkimuksia toisinaan vaivaavasta epämääräisyydestä, samansuuntaisiin tuloksiin on päästy skandinaavisissakin tutkimuksissa. Silti tuntuu karulta, että pitääkö (vai saako?) oikeasti elää yli 65-vuotiaaksi ymmärtääkseen tämän? Jotenkin vielä enemmän tunnen tarvetta alkaa enemmän hetkessä, etenkin kun omalla kohdalla asiat ovat harvoin menneet niin kuin olisin toivonut, ainakaan ensialkuun.Tälläkin hetkellä liikaa ajatuksiani vie artikkelin näkökulmasta muutama, aivan turha asia. Tai väärin, asiat ovat kyllä tärkeitä, mutta niiden ylenpalttinen etukäteisvatulointi ja jahkailu eivät ole.

Ps. Kivaa keskiviikkoa! ♥