Kropan muutoksista raskausaikana

Aikomuksenani oli sivuta raskausajan vartalonmuutoksia pahoinvointia käsittelevässä postauksessa. Huomasin kuitenkin tekstiä aiheesta riittävän, ja riittävän, joten päätin omistaa tähän mennessä tapahtuneille kehon muutoksille kokonaan oman juttunsa. Omassa päässä aihetta on tullut ja tulee pyöriteltyä paljon. Netin odotus- ja äitiysblogeista on ollut varsin virkistävää myös lukea, miten kukin odottaja suhtautuu vartalossaan tapahtuviin muutoksiin. Jokaisen kokemus on kuitenkin omanlaisensa eikä oikeaa tai väärää tapaa oikein ole. Jo ennen ilouutista koko raskaaksi tulemisesta olin hieman skeptinen, miten itse tulisin asiaan suhtautumaan. Samalla elättelin toiveita helpohkosta alkuraskausajan treenaamisesta.

Kun jo heti ensimmäisillä neuvolakäynneillä minulle kerrottiin, että kaksosraskaudessa vatsan koko vastaa jo viikolla 26 yhtä täysiaikaista raskausmahaa, olin lievästi peloissani. Sillä suhtautuipa asiaan niin tai näin, niin tukala olo olisi siis edessä huomattavasti aikaisemmin. En halua kuulostaa kiittämättömältä sanoessani näin, mutta oman pään mukana pysyminen kropassa tuplavauhtia tapahtuviin muutoksiin pelotti ja pelottaa edelleen kyllä kovin. "Kyllä susta varmaan tulee ihan VALTAVAN ISO". Well, I´m a woman, what´s your superpower may I ask?!! :D

Lähde

Vaikka kyseessä on maailman luonnollisin asia, joka on ennen kaikkea tilapäinen, tulee omaa muuttuvaa kehoa mietittyä päivittäin, ja myös sitä koko prosessista palautumista. Hämmästeltyä ja kummasteltua. :D Tässä suhteessa myös yhden lapsen odottaminen saattaisi olla kropalle (ja päälle) hieman helpompaa, etenkin kun kyse on esikoisista ja kaikkea tulee mietittyä ehkä liiankin kanssa. Toisaalta - näitä tyyppejä en kyllä vaihtaisi mihinkään, olkoonkin, että kaikki tapahtuu melkein tuplavauhdilla. 💕

Kauniita kuvia vastaheränneenä. Kuvausassistentti Coco odottelee myös näemmä innokkaana ulospääsyä. Nämä taitavat olla noin reilun kolmen sekä kahden ja puolen viikon takaa, huhtikuun puoliväliä eli rv 18-19 muistaakseni. Housutyylikin on jo näemmä vaihtunut rentoon ei-kiristävään vaihtoehtoon :D

Ensimmäisen ja toisen kolmanneksen alun/puolivälin aikana - pahoinvoinnin ja kaikkien raskautta koskevien pelkojen ollessa voimakkaimmillaan - en uhrannut kropassa tapahtuville muutoksille juurikaan ajatusta. Tai no ehkä vähän. Näytin lähinnä siltä, että rantakuntoon 2016-dieetti olisi aloitettava mahdollisimman pian. Tässä vaiheessa olisi kuitenkin ehdottomasti kannattanut niin sanotusti laittaa google kiinni :D Koska kun vatsa alkoi noin viikon 18 tienoilla kunnolla kasvaa, se myös kasvoi ja kasvaa edelleen vauhdilla. Muiden paikkojen ohella luonnollisesti.

Jouduttuani jäämään töistä sairaslomalle ymmärsin muutaman kotipäivän jälkeen, miten poikki sitä oikein onkaan. Kaiken muun ohella. Ja, että tällaiselle työnarkomaanille tekee loppujen lopuksi hyvää hieman huilata, ei se työ sieltä karkaa yhtään minnekään. Ja jos se ei tee sitä minulle niin se tekee sitä ennen kaikkea vauvoille.   

Lähde

Facebookin muutamat odotysryhmät ovat toimineet kyllä melkeinpä auttavan puhelimen asemasta. Tai lähinnä niistä on voinut lukea, että ai muillakin on tätä. Ja tätä. Ja tätä. Ja, että ai tämäkin on normaalia. Panttasin ryhmiin liittymistä todella pitkään, koska taikausko ja epäilys, ja mikäänhän ei ole vieläkään varmaa. Jotenkin tämä aika on viimeistaan saanut oman ajatusmaailman enemmän pois ulkoisista asioista onnellisuuden ja terveyden suuntaan. Tai jotain mielenhäiriötä täytyy kyllä syyttää, kun suostuin miehen ehdotuksesta raskaus/odotusajan valokuvauksiin :D Että bikinikuvia musta ei kyllä oteta mutta kun näytän siltä, että olisin nielaisuut kokonaisen vesimelonin niin kuvatkaa vaan! :D. Eikä me edes maltettu odottaa siihen saakka. Alla miehen taidonnäytettä rv 21 +5. 

Varsinaisia ammattilaisotoksia siis odotellessa, hahah. Muiden odotuskuvista olen ihaillut kauniita ja tyylikkäitä odottajia ja pariskuntakuvia joissa mieskin on mukana. Tunnelma useissa niistä on jotain ihan superherkkää ja ainutlaatuista. Jotenkin vain se oman mahan ikuistaminen ei ensialkuun tuntunut yhtään hyvältä idealta. Mutta jos jokin niin naisen mieli on muuttuvainen, että kerrankos sitä :D Ja, että eihän mua edes huomaa kun maha ja mies ovat kanssa siinä. Juttua valokuvauksesta ja toivottavasti julkaisukelpoista materiaalia (näemmä rima on viime aikoina ollut kyllä aika matalalla :D) kunhan olemme siellä käyneet.