Madonlukuja lapselle lukemisesta

Lapselle lukemisesta on viime vuosina puhuttu paljon, keskustelu vanhempien lapsilleen lukemisen vähentymisestä käy alan asiantuntijoiden kesken vilkkaana.  Asiantuntijoiden mukaan lapselle lukeminen antaa hänelle paremmat edellytykset oppia uutta, pärjätä porukassa ja menestyä koulussa. Tämän ohella esimerkiksi sanataideopettaja Maarit Snellmannin mukaan kirjallisuus laajentaa lapsen maailmankuvaa, kehittää ilmaisua, lukutaitoa, mielikuvitusta, kieltä ja keskustelutaitoa. Tällaisia taitoja tarvitaan myös työelämässä. (Lähde)

Joko alkoi ahdistaa. Ei se mitään. Näitä on nimittäin lisää. 

Lue lapselle-hankkeen nettisivusto painottaa lapselle lukemisen olevan paras sijoitus tulevaisuuteen. Sivuston mukaan jos lapselle luetaan säännöllisesti ääneen... 

1. hän on itsevarmempi ja reilumpi kaveri muille ★

2. hänen sanavarastonsa moninkertaistuu ★

3. hän menestyy paremmin koulussa ★

4. lapsen lähtökohdat elämään paranevat ★

5. perheissä keskustellaan enemmän ★

6. hänestä kasvaa vastuullisempi ja kunnianhimoisempi aikuinen ★

 

Painavia sanoja kelle tahansa ruuhkavuosiaan läpikäyvälle vanhemmalle. Ja minä vasta hapuilen vanhemmuuden puolapuiden alinta puolaa. 

Oma lukemiseni juontaa juurensa lapsuuteen. Minulle on pienestä pitäen luettu paljon ja kenties juuri sen seurauksena kiinnostukseni kirjoihin on ollut suurta. Sanoisin lukutaitoni siis alkaneen sylistä. Lukemista eivät harrastaneet vain vanhemmat. Suuren merkityksen annan kummienoni omalle esimerkille ja yhteisille lukuelämyksille sekä pitkälle aikuisuuteen jatkuneille kirjalahjoille. Kiitos niistä. Yhä edelleen annamme kirjasuosituksia puolin ja toisin. Toisaalta minua ei ole koskaan painostettu lukemisen pariin - kiinnostus kirjoihin on pienen suunnan osoittamisen jälkeen ollut oma valinta. Elämään on myös mahtunut vaiheita, kun lukemista on joutunut jopa vähän rajoittamaan tärkeämpien juttujen, esim tentteihin valmistautumisen vuoksi. Toisaalta niihinkin on joutunut lukemaan. Kirjastot ja kirjakaupat ovat kuuluneet suosikkipaikkoihini aina. Tällä hetkellä kaipaan lukemista, sitä että saan ajan kanssa uppoutua kirjan syövereihin ja unohtua sinne. Tällä hetellä aikaa on maksimissaan lehdille, useimmiten mainoksille. Tämäkin blogipostaus on kirjoitettu ainakin kahdeksassa osassa. Kirjat ovat edustaneet minulle eräänlaista pakoa todellisuudesta - mielikuvitusmatkailua. Toisaalta tiedostan, ettei tämä vauvavaihe kestä ikuisesti. Oikeastaan se on ohi ehkä ennemmin kun arvaankaan ja ehdin taas edes hetkeksi hypätä kirjojen maailmaan.

Ehkä juuri näiden seikkojen vuoksi - koska lukeminen ja kirjat ovat hurjan tärkeitä minulle - näen jo mielikuvissani painajaisia, etteivät ne olisi sitä omille lapsilleni. Tiedän olevani melko old school-tyyppi tässä, sillä joo media ja pelimaailma ja teknisyys ja kiire ja suorityskeskeisyys. Kellä muka on aikaa lukemiselle ja pysähtymiselle saati rauhoittumiselle? Ne on kuule eskoseni ihan toiset ominaisuudet joita sun tulisi lapsissasi vaalia. Peliohjaimen antamisella ja tabletilla pääset paljon pidemmälle. Mutta entä jos en tahdo? Enkä siis missään nimessä tarkoita etteikö peleistä tai pelimaailmasta voisi oppia paljonkin. Päinvastoin en tahtoisi valintaa pelkästään suuntaan tai toiseen. 

Kirjojen, niissä olevien kuvien ja tarinoiden kautta pystyy mielestäni käsittelemään lapsen kanssa vakavampiakin aiheita, kuten sairautta ja kuolemaa. Vastaavasti päivän tapahtumien ja kevyempienkin aiheiden käsittely onnistuu tarinoiden kautta. Visuaalisuus onkin kirjoissa avainasemassa, vaikka eihän kukaan aikuinen kirjaa kannen perusteella myönnä valitsevansa. Sen sijaan tasokas kuvitus on mielestäni erityisesti lastenkirjoissa tärkeää ja houkuttelee lasta lukemisen - alkuvaiheessa kuvien katselemisen - pariin. Tai näin ainakin uskon.

Mutta entä jos kaksosten lukemaan houkuttelu ei mene kuten Strömsössä, entä jos poikia ei vain kiinnosta?  Entä jos edes äänikirjat eivät nappaa? Päsmäröinnistä ja painostamisesta kun ei tiedettävästi seuraa mitään hyvää. Tähän mennessä olen lukenut pojille joka päivä pieniä hetkiä, ja vauvat ovat saaneet hypistellä kirjaa samaan aikaan. Kuvat, kuvakortit ja kirjat selkeästi jo kiinnostavat, ainakin syömis-, kuolaus- ja pureskelumielessä. Kuvia nähdessään molemmat höpöttävät omaa kieltään ja naureskelevat. Pitkiä aikoja pienet eivät jaksa, eikä tietysti tarvitsekaan, kunnes jo siirrytään seuraavan aktiviteetin pariin. Tulevaisuudessa toivon, että lukuhetkistä tulisi meille yhteinen kiva juttu. ᵔᴥᵔ ᵔᴥᵔ

Entäpä tämän kirjoituksen otsikko sitten? Viittaan ehkä tällä juurikin siihen, että määräily ja pakottaminen tuskin kantavat hedelmää tässä lukemisasiassakaan. Tämä liittyy varmasti myös kasvamiseen vanhempana, sitä koettaa tehdä parhaansa ja lopulta vain toivoo parasta.

En myöskään usko, että lapselle lukeminen tai myöhemmin lapsen oma lukeminen tekee lapsesta mitään superselviytyjää koulumaailmassa tai esiintyjää työelämässä. Eihän se tehnyt minustakaan. Sen sijaan lukeminen on mukava harrastus, joka antaa myöten elämän eri vaiheissa. Sen pariin on myös aina kiva palata.