Parasta aikaa - kaksoset kohta 6 kuukautta!

Olen ollut ja olen tälläkin hetkellä onnellisempi kuin koskaan. Olen myös ollut väsyneempi kuin koskaan.

Olimme valmistautuneet vauvojen tuloon mielestäni ihan hyvin. Valmistautuminen ja valmistautuminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Toisaalta etenkin näin jälkeenpäin koen, ettei siihen oikein etenkään esikoisen, tai meidän tapauksessamme esikoisten, kohdalla voi mitenkään kunnolla henkisesti valmistautua. Kun kaikki, yksinkertaisesti aivan kaikki, muuttuu. Paitsi konkreettisella myös henkisellä tasolla. Sellaista tunteiden kirjoa ja vuoristorataa en ollut kuvitellut, ehkä ihan hyvä niin. Välillä tuntuu, kuin olisi siirtynyt oman elämänsä päänäyttelijän roolista sivustaseuraajaksi, sillä tavalla positiivisessa mielessä. Kun se huomio yksinkertaisesti on jossain kaukana muualla, kuin oman tai edes sen kumppanin navan ympärillä.

Pojat ovat nyt aika tarkalleen viisi kuukautta ja kolme viikkoa. Tässäpä muutamia, minulle lähiaikoina esitettyjä kysymyksiä koskien viime kuukausia.

Onko aika mennyt nopeasti? On! Blogin päivitystahtikin sen kertoo. :D Onko tuntunut siltä, että vuorokausi erityisesti yöaikaan kestää ikuisuuden? On! Onko vauva-arki kaksosten kanssa tuntunut raskaalta? Sanoisin, että on ja ei. Kun kuuli ja luki etukäteen tarpeeksi "kauhujuttuja" ja "odotapa vaan"- toteamuksia varautui tiedostamattaankin pahimpaan. Odotuksiin (tai pelkoihin) nähden ollaan siis reippaasti plussan puolella, vaikka tiedostankin elämän mittaisen matkan olevan vasta hyvin alussa. Mutta että raskaalta? Kun kokemusta muusta kun kahdesta vauvasta ei ole, ei kahta vauvaa vaan osaa kyseenalaistaa tai se tuntuu ihan hullunkuriselta jo ajatuksen tasollakin. Vain yhden vauvan syöttäminen tuntuu myös minusta ihan hullulta ajatukselta. Saati pukeminen tai vaipanvaihto :D Minne se toinen jäi?  

Entä onko elämä vauvojen kanssa vastannut odotuksia? Lähipiirissämme ei ihan pieniä vauvoja ole juuri ollut viime aikoina. Tähän tilanteeseen tosin tulee radikaali muutos kolmen kuukauden sisällä ❤ Omien esikoisten ollessa kyseessä kaikki on ollut uutta. Juuri meille sopivat käytännöt ja rutiinit ovat muodostuneet viikkojen mittaan. Ja juuri kun ajattelee, että voi jes kun ollaan saatu tämä ja tämä juttu sujuviksi, niin kaikki muuttuu. :D Jotkut jutut toki pysyvät mutta muutos ja murros on jatkuvaa. Ja hyvä niin. Emme silti oikein osanneet odottaa etukäteen mitään. Näin hetken aikaa vauva-arkea eläneenä koen poikien kyllä kasvatteen enemmän minua kun minä heitä. Monessakin mielessä. 

Mites, oletteko olleet kovin väsyneitä? Hmm.. eikö puolitäysi kahvikuppi vaatekaapissa olekaan normaalia, tai banaani mikrossa tule vakiovarusteena? Vanhempia on viime kuukausina kyllä vähän väsyttänyt ja ajoittaista aivosumua on ollut havaittavissa. Sana väsymys on myös välillä viety aivan uusille leveleille. Mutta ei mitään sellaista mistä ei selviäisi. Taidan silti koputtaa tähän sitä kuuluisaa puuta. Onko elämä muuttunut paljon? Mitäpä luulet, mikään ei ole kuten ennen ja silti kaikki on kuten ennen. Ja paljon lisää. Sama mies ja sama nainen ja ei kuitenkaan. Elämää ilman näitä murupullia on silti vaikeaa kuvitella. Väärin, sen kuvittelu on mahdotonta.  Onko tuntunut siltä, että mihin mun pienet vauvat oikein ovat viikkojen mittaan kadonneet? On, on ja on!!!

Anssi Kelan Parasta aikaa-kappaleen soidessa alkaa aina hymyilyttää. On se vaan jotenkin niin osuva.

Tää on parasta aikaa
Voi tapahtua mitä vaan
Päivissä on taikaa
Ne eivät palaa uudestaan
Tää on parasta aikaa
Voi tapahtua mitä vaan
Kuume minua vaivaa
Ja sitä ei saa parantaa